Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
Kävijälaskuri
04.07.2008 - 14:12

Tässä kerrassaan suussasulava, kesäinen ohje!

Pohja:
3 dl Digestivekeksimuruja ja 50 g voita

Täyte:
6 dl raparperipaloja
0,5 dl vettä
1 dl sokeria
1 tl kanelia
0,5- 1 litraa mansikoita
4 dl kuohukermaa
2 rkl vaniljasokeria
1 prk rahkaa
4 liivatelehteä
2 rkl omenamehua

Tee sulatetusta voista ja keksimuruista seos ja painele se tiiviisti leivinpaperille irtoreunaiseen vuokaan. Keitä raparperit soseeksi vedessä, lisää soseeseen sokeri ja kaneli. Jäähdytä seos. Halkaise mansikat ja vuoraa lohkoilla vuuan reunat. Pilko halutessasi mansikoita myös keksiseoksen päälle (näin minä tein). Jätä mansikoita myös koristeluun. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja purista kuiviksi. Kuumenna omenamehu ja sulata liivatteet siihen. Vatkaa kerma ja lisää vaniljasokeri ja rahka. Lisää rahkaeokseen raparperisose sekä liivateliemi. Sekoita hyvin ja kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Koristele mansikoilla ja esim. sitruunamelissalla.

(ohje oli Ilta-Sanomissa)

 

03.07.2008 - 13:17

Nyt täytyy myöntää, että olen ollut tosi laiska päivittämään tänne reseptejä ja kuvia. Olen kyllä leiponut kaikenlaista mutta ei vain ole aikaa ollut täällä piipahtaa.

Huhtikuussa juhlittiin tytön 4-vuotisia ja silloin tehtiin taas vaikka mitä - tässä pari herkkua:

Piimähyytelökakku


Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g Voita

Täyte:
1 ½ dl Sokeria
2 tl Vaniljasokeria
4 dl Piimää
2,5 dl Flora Vanilla
3 rkl Sitruunamehua (appelsiinimehua)
6 Liivatelehteä

Päälle:
2 prk Mangososetta ja sitruunamelissaa koristeluun

 


 

AMERIKKALAINEN OMENAKAKKU

 

 

Ohjeet tulee hiukan myöhemmin...

14.11.2007 - 21:05

Ihan peruskakkua tällä kertaa.Kakku oli sydämen mallinen, joka ei oikein hyvin tuosta huonoissa valoissa otetusta kuvasta selviä... Väritkin näyttää kauheilta. Mutta alareuna ja päällisen reuna oli siniseksi värjättyä Vispi Flooraa. Kostutus vaniljamaidolla ja täytteenä pieni kerros anopin tekemää mansikkahilloa ja kerma-rahkaseosta, johon laitoin liivatetta.

Ihanalta maistui raikas ja mehevä peruskakku! Ja kyllä isi tykkäsi!

 

24.09.2007 - 18:36

Kokeilin uutta omenapiirakkaa ja oikein makoisaa tuli!

Pohja:

4 munaa
2 dl sokeia
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa

Täyte:

4-5 omenaa

Muruseos:

50 g margariinia
1 dl sokeia
1 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä (jätin itse pois)

Kuori ja viipaloi omenat

Sekoita muruseos

Vaahdota munat ja sokeri, lisää kuivat aineet ja lopuksi maito ja margariini, sekoita varovasti.

Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja laita omenaviipaleet taikinan päälle. Lopuksi ripottele muruseos piiraan päälle ja paista 200 asteessa n. 20 min.

24.09.2007 - 18:29

Hellapoliisi oli tehnyt kakun, jossa oli pohjaan pistetty pussillinen Wiener nougat crushia, minä tein samalla ohjeella piiraan pellille. Kuorrutteen tein niinkuin perinteiseen mokkaruutuun.

Tämä oli kyllä tosi hyvää! Pohja oli aivan unelma levittää pellille ja wienernougat crush antoi pohjaan tosi hyvän maun.

Pohja:

4 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2-3 rkl tummaa kaakaojauhetta
150 g sulatettua margariinia
1,5 dl maitoa
1 pss Fazerin Winernougat crushia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää joukkoon sula margariini, maito ja Wienernougat crush.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista  225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

Kuorrute:

50 g voita
4 desiä tomusokeria
2 rkl kaakaota
1 tl vaniljasokeria
5-6 rkl vahvaa kahvia

Sulata voi kattilassa, lisää tomusokeri ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää kaakao ja vaniljasokeri massaan ja lopuksi kahvi. Kaada kuorrute hieman lämpimälle pohjalle.

23.09.2007 - 12:41

Tämä on meidän perheen suosikkipiiras. Helppo tehdä!

Pohja:

2 pkt Sunnuntai valmispiirakkataikinaa

Täyte:

2 pss kinkkusuikaleita
sipulia maun mukaan
keltaista paprikaa
1 prk raejuustoa
1 pss juustoraastetta

4 munaa
4 dl ruokakermaa
2 dl maitoa
paprikajauhetta
pippurisekoitusta

Levitä valmistaikina leivinpaperin päälle uunipellille.Laita täyteet piirakan päälle, lopuksi juustoraaste. Sekoita kerma, maito, munat ja mausteet ja kaada liemi piiraan päälle. Paista 175 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea.

23.09.2007 - 12:27

Tänään juhlitaan meidän pikkumiehen puolivuotissynttäreitä ja kakuksi tein mustikka-mansikkakakun.
Kokeilin ensimmäisen kerran tehdä päälle jotain muutakin pursotusta kuin perinteistä tähtikuviota....no eka kerta on aina eka... Ei olisi pitänyt enää lisätä kiilteen reunaan tähtipursotusta mutta kun sieltä vähän pilkotti pohja niin laitoin kuitenkin - ei hyvä.

Pohja onnistui aivan loistavasti kannattaa kokeilla tällä ohjeella, tämä pohja on helppo jakaa neljään.

6 isoa munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
6 rkl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Paisto 175 asteessa n. 45 min alatasolla.

Tein pohjan 26 senttiseen vuokaan.

Täytteen ohjeen otin Hellapoliisilta hyydytetystä mansikkakakusta.

Kakkuun tein toisen moussen mansikoista ja toisen mustikoista ja liivatteita käytin 6 kpl kummassakin.

 

Kostutus vaniljamaidolla.

Pursotuksiin meni 0,5 l Flora Vispiä ja marjojen päällä on hyytelösokerikiille.

23.09.2007 - 12:21

Muutto uuteen taloon on pitänyt niin kiireisenä, että en ole ehtinyt tänne pahemmin päivittelemään mutta nyt ollaan taas linjoilla vähän ahkerammin. Uudessa keittiössä on ilo kokkailla!

 

22.07.2007 - 10:01

Eilen vietimme grillausiltaa tuttavaperheen kanssa ja tein jälkiruuaksi herkkuvartaita Marien inspiroimana.

Laitoin vartaisiin mansikoiden lisäksi hunajamelonia, viinirypäleitä, erilaisia vaahtokarkkeja ja päälle suklaakastiketta. Oli kyllä hyviä!

08.07.2007 - 11:21

Kokeilin Marien ohjetta ja todella hyviä tuli! Ohje löytyy täältä.

02.07.2007 - 20:59

Pitkästä aikaa saan tännekin jotain uutta. On oltu vähän lomatunnelmissa.
Tänään kuitenkin piti äkkiä tekaista nimpparikakku ja mistäpä muusta, kuin tuoreista mansikoista. Tein kakun pohjaa myöten vasta tänään aamupäivällä, joten ihan optimitarjoiluajankohta ei ilta ollut mutta hyvin onnistui kostutus, kakku oli oikein mehevää.

Pohja:

5 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Täyte:

2 litraa mansikoita survottuna
2 prk Flora Vispiä
1 levy valkosuklaata
(Vaahdota Flora Vispi ja lisää valmiin vaahdon joukkoon sulatettu ja jäähtynyt valkosuklaa)

Kostutus:

Vaniljamaidolla

Päällä:

Mansikoita siivutettuna
Hyytelösokeri kiille
Pursotukset lopusta valkosuklaa-FloraVispi vaahdosta.

10.06.2007 - 21:40

Tällaisia tuli tehtyä pari kappaletta...

Pohja:

7 munaa
2½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Täytteenä appelsiinivalkosuklaamousse:

2 pkt flora vispiä
1 pkt Viola appelsiinituorejuustoa
200g valkosuklaata
4 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua

Kostutus vaniljamaidolla

Pinnalla mustikoita + kiille hyytelösokerista

Pursotukset Flora Vispistä

 

Tässä pari kuvaa tekovaiheesta:

01.06.2007 - 14:35

Olen aikaisemmin tehnyt tätä kakuntäytteeksi mutta nyt tein siitä hyydyketortun ja tuli kyllä tosi hyvä ! Tämäkin meni valmistujaistarjoiluksi. ONNEA LOTTA !

Pohjana kaakaokääretorttupohja:

4 munaa
1½ dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakojauhetta
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää varovasti keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahdon sekaan. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille. Paista n. 10 min 200 asteessa. (Leikkasin valmiista pohjasta sopivan kokoisen ympyrän rengasvuokaan. Kostutin vaniljamaidolla)

Appelsiini-valkosuklaamousse

2 pkt flora vispiä
1 pkt Viola appelsiinituorejuustoa
200g valkosuklaata
5 liivatetta
½ dl appelsiinimehua

(Alkuperäinen ohje mousseen on Pullahiiren mutta tässä tapauksessa lisäsin täytteeseen nuo liivatteet)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen .Sulata suklaa, vaahdota flora vispi, sekoita vaahdon sekaan tuorejuusto ja sulatettu, jäähtynyt suklaa. Kieheuta appelsiinimehu ja liota siihen pehmenneet liivatteet. Anna seoksen hieman jäähtyä ja kaada juusto-suklaa-vaahtomassaan. Kaada seos pohjan päälle ja anna hyytyä useita tunteja, mielellään yön yli. Koristeena appelsiinikuoresta leikattuna "suiroja" ja hopeakuulia.

01.06.2007 - 14:33

Tässä yksi kakku valmistujaisiin. Ohje täällä .

¨

01.06.2007 - 10:25

Jopas tuli melkoinen nimi...

Tällaisia väsäsin tänä aamuna ystävän valmistujaisiin. Pohjalla pirkan maalaislimppuviipale. Leikkasin kovat reunat pois ja jaoin neliön kolmioiksi. Täytteessä on 100 g maustamatonta tuorejuustoa, 200 g yrtti-pippuri tuorejuustoa ja 200 g ranskankermaa sekä n. 120 g silputtua kylmäsavuporoa.

Kaikki aineet sotketaan sekaisin ja pursotetaan leivän päälle. Koristeena ruohosipulia.

 

30.05.2007 - 17:11

Tällaista tänään jälkkäriksi. Lämmin päivä innosti tekemään jotain raikasta mutta jotain nopeaa. Siispä kuppiin persikkaa, omenaa ja ananasta, lisukkeeksi Valion Vaniljarahkaa ja Flora Vispiä maustettuna hitusella sokeria ja vaniljasokeria.

27.05.2007 - 21:34

Tämä torttu tuli tehtyä ihan mutu tuntumalla. Kaapissa oli purkki Sunnuntai Kuningatartuorejuustoa ja siitä piti jotain alkaa väsäämään. Lopputulos oli kyllä oikein makoisa ja ei liian makea. Tämä torttu toimisi varmaan millä tahansa marjalla esim. mansikalla tai mustikalla.

300 g digestive keksejä
80 g sulatettua voita
1 purkki Sunnuntai kuningatarjuustoa
2½ dl Flora Vanillaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 2 dl vadelmia
5 liivatetta
½ dl vadelmamehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Murskaa keksit ja sekoita sula voi keksimuruihin. Painele seos irtopohjavuokaan, jonka pohjan ja reunan väliin olet "pingottanut" leivinpaperia.

Sekoita tuorejuuston sekaan sokerit ja sulat vadelmat.

Kuumenna vadelmamehu ja liota siihen pehmenneet liivatteet.

Kaada liivateseos tuorejuustoseokseen.

Vatkaa Flora Vanilla ja sekoita vaahto varovasti tuorejuusto-liivateseokseen.

Kaada massa keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

 

24.05.2007 - 22:13

Pakastearkussa oli kuulemma pullapusseille sopivia kolosia :) eihän siinä auttanut muuta kuin ryhtyä toimeen yhdessä tytön kanssa. Leivonta lasten kanssa on kyllä mukavaa, kun vaan jaksaa siivota melkoisen sotkun sen jäljiltä :)

Tässä minun ohjeeni pullataikinaan:

7 dl nestettä
2 pss kuivahiivaa
reilu 1 tl suolaa
3 dl sokeria
hieman kardemummaa
vehnäjauhoja sopivasti (en ole koskaan mitannut, teen aina tosi pehmeän taikinan mutta kuitenkin helposti leivottavan)
reilu 200 g sulatettua voita (käytän aina oikeaa voita)

Lämmitä maito 42 asteiseksi. Sekoita maitoon sokeri, kardemumma,suola ja pieni määrä jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiivat. Sekoita ja lisää jauhoja pikkuhiljaa. Kun taikina alkaa olla selvästi jo jämäkkää eikä enää litkua, lisää vuoroin jauhoja ja sulatettua voita. Kun taikina irtoaa hyvin kulhon reunoista mutta on kuitenkin pehmeä, taikina on valmis. Anna kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa n. 30-40 min. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.Leivo sitten mieleisen mallisia pullia ja anna kohota pellillä n. 20-30 min. Voitele munalla ja lisää raesokerit. Paista 225 asteessa uunin keskiosassa.

(Nämä pullat tein niin, että jaoin taikinan 4 osaan. Kaulitsin palaset suorakaiteen malliseksi. Sipaisin ensin juoksevaa margariinia hyvin vähän, sitten sokeria ja kanelia ja ripaus vaniljasokeria. Sitten rullasin taikinan ja leikkaisin n. 3 cm palasiksi ja laitoin leivosvuokiin.)

24.05.2007 - 22:06

Tässä helppo ja maukas kiusaus, jota meidän pesue nautti tänään päivälliseksi.

Perunasuikaleita (laitoin 1 kg:n pussista n. 750 g)
1 sipuli
Jauhelihaa (laitoin 400 g)
(jauhelihamaustetta, paprikajauhetta, pippurisekoitusta, valkosipulijauhetta)
Vihanneksia (laitoin maissia ja herneitä)
2,5 dl Valion 3 juuston kermaa
2 dl ruokakermaa

Kuulota sipulisilppu, ruskista jauheliha ja mausta se hyvin.Laita vuokaan perunasuikaleet, jauheliha, kasvikset ja kaada päälle kermat. Paista uunissa 175 asteessa n. 1 tunti.

23.05.2007 - 15:58

Tänään tekaisin jälkkäriksi samettista kahvikiisseliä.
Tästä annoksesta riittää 4 neljälle.

2 dl kuohukermaa
3 dl maitoa
2 dl vahvaa kahvia
3/4 dl ohrakasta
1 rkl tummaa kaakaota
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Mittaa kattilaan kaikki muut ainekset paitsi vaniljasokeri. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se kiehuu. Keitä kiisseliä muutama minuutti. Mausta VALMIS kiisseli vaniljasokerilla. Lisukkeeksi sopii vaahdotettu kerma. NAM !

Kirjoittaja
Olen kahden lapsukaisen (-04) ja (3/07) leivontaan hurahtanut äiti. Ihan harrastuspohjalta laittelen blogiini lähinnä leipomusten reseptejä ja kuvia sekä varmaan joskus myös muitakin ruokia. Lisämausteena vähän isäni tiffanytöitä...
Sivut
Yhteystiedot
herkku-uuni@luukku.com